Risto-Pekka Tapio Alhainen
Alussa oli koti, ääni ja ÄrPee.
Koti ei ollut autio. Sillä oli jo oma äänimaisemansa, jota ÄrPee ryhtyi muokkaamaan hieman toisen kuuloiseksi. Uuden äänen mukaantulo muutti paitsi kodin äänimaisemaa, myös perheen rutiineja.
Vähä vähältä kävi ilmeiseksi, että varsin resonoivan äänen omaavalla tulokkaalla oli paitsi vaativa suu, myös silmät, korvat, kädet ja jalat, jotka asettivat äidin vastuulliseen tehtävään. Hyvän tahtoiset katseet, rakkaudelliset sanat, fyysinen hellyys ja kärsivällinen rinnalla kulkeminen tarjosivatkin ravitsevat eväät sekä ÄrPeen ensimmäisille elinvuosille syntymäkaupungissaan Lappeenrannassa, että myöhemmin Lahdessa, jonne perhe muutti ÄrPeen ollessa 8-vuotias.
Teini-iässä 70-luvun puolenvälin jälkeen ÄrPee jätti taakseen kodin antaman turvan ja siirtyi länsirannikolle erääseen kristilliseen sisäoppilaitokseen. Koulu tarjosi oivallisen tilaisuuden elää Herran ... niin tai herrojen kurissa ja nuhteessa. Eräs herroista, koulun silloinen musiikinopettaja ajatteli, että ÄrPeen äänellä voisi kenties olla jalompaakin käyttöä kuin vain se keskinkertaisessa koululaiskuorossa toteutettu stemmalaulu. Tosin elämä oli siinä määrin jo ehtinyt kohdella kaltoin ÄrPeetä, että hänen pohjimmiltaan kaunis äänensä osittain pilaantui ulos tullessaan. Oli siis tehtävä jotakin. Näitä kulttuurin sekä sosiaalisten ja psykologisten tekijöiden aiheuttamien äänellisten fiksaatioiden korjaamista on tapana kutsua äänenmuodostukseksi. Tätä jaloa lajia ÄrPeekin alkoi harjoittamaan ensin kyseisen herran johdolla, sittemmin Turun Konservatoriossa erään uhkean daamin johdolla ja lopulta Sibelius-Akatemiassa ensin silloisen professorin ja myöhemmin erään laulunlehtorin johdolla. Vähä vähältä äänenmuodostus alkoi tuottaa tulosta. Ääni ei enää sanottavammin pilaantunutkaan ulos tullessaan. Päivastoin. Lisääntyvien yläsävelsarjojen myötä ääni alkoi jalostua. ÄrPee sai kokeilla instrumenttiaan ensin Savonlinnan Oopperajuhlien nuorten solistien produktioissa ja myöhemmin Tampereen ja Vaasan oopperayhdistysten produktioissa.
Eräänä keväisenä päivänä 80-luvun loppupuolella Sibelius-Akatemian käytävillä käveli silloisen oopperaprofessorin seurassa Robert De Niron ilmetty kaksoisolento, tosin hieman paremmin ruoka-aikoina kotona olleen näköinen sellainen. Kyseinen herra oli Zürichin Kansainvälisen Oopperastudion johtaja. Hän etsi laulajia johtamaansa Oopperastudioon. Hän iski silmänsä... vai olisiko parempi sanoa korvansa ÄrPeen ääneen. ÄrPee pakkasikin sitten laukkunsa ja lähti Zürichiin. Vuosi Sveitsissä merkitsi ÄrPeelle oopperabisneksen perusasioihin tutustumista, orientoitumista itsensä markkinoimiseen koelaulutilanteessa ja keskieurooppalaiseen kulttuuriin tutustumista. Syksyllä järjestetty koelaulusessio D-markan nälkäisille agenteille johtikin sitten siihen, että keväällä ÄrPee seisoi Koblenzin Oopperan rampilla laulamassa koelaulua. Sarastron aaria Mozartin oopperasta Taikahuilu ja Basilion ns. juoruaaria Rossinin oopperasta Sevillan Parturi riittivät vakuuttamaan paikallisen intendentin ja ylikapellimestarin: ÄrPee kiinnitettiin Koblenzin Oopperan solistikuntaan.
Syksyllä 1989 ÄrPee aloitti Koblenzissa. Ääni toimi kohtuullisesti. Tosin ÄrPee kävi koko ajan prosessia oman ääniteknillisen keskeneräisyytensä ja perfektionisminsa kanssa. Jatkuva menestymisen pakko ja yksinäisyys aiheuttivat lisäpaineita. Keväällä 1990 ÄrPee tarjoutui tekemään roolin, josta hänen olisi pitänyt kieltäytyä. Rooli oli väärää fakkia ja suorituspaineet tehtävästä suoriutumiseksi kasvoivat niin suureksi, että ÄrPee sairastui. Ankara vastuuntunto kuitenkin pakotti hänet estraadille raskaasti lääkittynä sillä seurauksella, että hänellä alkoi ilmetä vakavampia ääniongelmia. Tuli loma ja ÄrPee palasi kotimaahansa, mutta ongelmat eivät ottaneet loppuakseen. Pikku hiljaa alkoi käydä selväksi, että ongelmat johtuivat vatsasta, tarkemmin sanoen suolistosta. Seuraava näytäntökausi meni ääniongelmien kanssa taistellessa ja erilaisia koulu- ja vaihtoehtolääketieteen keinoja kokeillessa. Ratkaisevaa apua ei löytynyt ja siksi oli harkittava uran vaihtoa. ÄrPee soitti pari puhelua kotimaahan. Niiden vaikutuksesta hänelle järjestyi palaveri Frankfurtissa erään oopperauransa ehtoopuolella olevan laulajan kanssa, joka toimi silloisen Varsinais-Suomen Musiikkioppilaitoksen rehtorina. ÄrPee sai tuntiopettajan paikan kyseisestä oppilatoksesta.
Syksyllä 1991 ÄrPee siis aloitti laulunopettajana Turussa. ÄrPee opetti paitsi jo mainitussa Varsinais-Suomen Musiikkioppilaitoksessa myös yksityisesti. Myöhemmin tuli vielä mukaan ABO-opisto, jossa ÄrPeellä myös oli muutamia oppilaita. Opetuksen hajanaisuus alkoi kiusata ÄrPeetä ja hänen resonoivassa päässään alkoivat värähdellä uudenlaiset sävelet. ÄrPee alkoi suunnitella omaa yritystä, kävi yrittäjäkurssin ja perusti lopulta 1996 oman yrityksen, Bel Canto Laulukoulun
Laulukoulu sijaitsi aluksi pienehkössä tilassa Ratapihankadulla. Myöhemmin kiinteistön omistajan vaihduttua talo joutui saneerauksen kohteeksi ja ÄrPee sai pakata tavaransa. Uusi inspiroiva opetuspaikka löytyi Aura-joen rannalta Manillan vanhan köysitehtaan tiloista. Uusi tila oli mittasuhteiltaan sellainen, että ÄrPeen oli mahdollista alkaa toteuttaa jo pitkälle hänen päässään muhinutta ajatusta Mozartin Don Giovanni -oopperan toteuttamisesta oppilaidensa kanssa. Projekti näki päivänvalon keväällä 2001. Ooppera sai kohtuullisen paljon julkisuutta. Myös MTV teki pienen jutun hankkeesta. ÄrPeelle ooppera oli valtava urakka. Hän vastasi erään löytämänsä pianistin kanssa teoksen musiikillisesta johdosta, hän ohjasi teoksen ja tuotti sen rakennuttamalla tilaan pienen teatterin katsomoineen ja hankkimalla näyttämövalot. Produktion toteuttamisen jälkeen Laulukoululla alkoivat synkemmät ajat. Toimitilan vuokra nousi sellaiselle tasolle, ettei ÄrPee kyennyt enää yksin vastaamaan siitä. ÄrPeen oli saatava alivuokralainen. Tarve löysi kohteensa, kun eräs paikallinen harrastajateatteri etsi sopivaa tilaa toiminnalleen. Yhteiselo uuden alivuokralaisen kanssa ei kuitenkaan tyydyttänyt ÄrPeetä. Hän koki jääneensä itse saneeruttamassaan tilassa sivuroolin osaan. Tilanne oli omiaan antamaan pontta ÄrPeen päässä jo vähän aikaan viriäneelle ajatukselle teologian opiskelusta. Hän alkoikin valmentautua Helsingin Yliopiston kesän 2002 teologisen tiedekunnan pääsykokeisiin. Ennen pääsykokeita jo samana keväänä ÄrPee irtisanoi itsensä Manillan toimitilastaan ja lopetti laulukoulunsa. Lauluopetusta hän kuitenkin edelleen jatkoi jo vuonna 1998 laulukoulunsa yhteyteen perustamansa Bel Canto Oopperayhdistys ry:n palkkalaisena. ÄrPee pääsi teologiseen tiedekuntaan ja ääni alkoi orientoitua uudenlaisiin tehtäviin.
